perjantai 7. marraskuuta 2014

Ennen ja jälkeen, osa.9; Olohuone 1. osa

 Ohoi! Sehän on jo marraskuu!
Missä mä olin?
:D

Viimeinen remonttihomma on esittelemättä ja aloitetaan se nyt.
Koska kuvia on paaaljon, samoin kuin vaiheita niin pistän ne osiksi.

Ensimmäisessä osassa ikkunan vaihdot ja purkuhommia!

Tässäpä kuva siitä kun muutimme taloon, eikä edes tavaroita oltu kannettu sisälle!





Edes pienen viihtyvyyden lisäämiseksi maalasin nuo seinät valkoiseksi- tai osan niistä.
Tässä vaiheessa mies ahkeroi kylppärin parissa, joka piti saada ensiksi kuntoon.
 

Kun sitten tuli olohuoneen remontin aika, olimme suunnitelleet jo aiemmin, että oven paikka vaihdetaan, samoin ikkunat siinä samalla. Ovi oli kapea ja se oli myös tilkitty kiinni.
Ensimmäisen kerran me avattiin ovi kun remontti alkoi elokuussa 2013!
Samalla se ovi otettiin kokonaan pois.
:D


Sisäpuolelle tehtiin "yksiö", jotta pölyt ja muut pysyisi poissa edes osittain.
Onneksi sää oli suhteellisen otollinen (muistaakseni) tuona aikana. 
Oven paikan muutos tarkoitti tietysti valutöitäkin.
 

Lopulta kuitenkin noin kuukauden päästä päästiin tähän tilanteeseen, jossa elettiin sitten seuraavaan jouluun- eli viime jouluun.


Kun joulu 2013 oli vietetty alettiin siirtämään tavaroita pois olohuoneesta. 
Taisipa olla jo ihan Tapaninpäivänä.
Pienempi ikkunakin vaihdettiin samalla.
 

Taas pieni yksiö miehelle ja eikun hommiin.
 

Kas näin.
 (eihän se nyt todellakaan ollut "kas näin"-tehty, mutta kuvissa kaikki on nopeampaa ;) )


No sitten.
Uutena vuotena minä lueskelin sisustuslehtiä ja näin erään kuvan.
Sanoin miehelle, että jos joskus rakennetaan talo (never..) niin haluisin semmoisen ratkaisun kun kuvassa.
Mies alkoi miettiä, saisiko semmoisen olohuoneeseen...
 Eikä ajatuksesta sitten voinut enää luopua.

Loppiaisena saapui apumies paikalle ja alkoi purkuhommat.
 

Ja siitä se ajatus sitten lähti.
Ja sitten tuli purettua vähän enemmän kuin alunperin piti.
 


Lattia me purettiin sitten miehen kanssa kaksin.
Samoin kauhistustakka.
 

Ja sitten alkoi uuden rakentaminen!
 

Palataan siihen seuraavassa!

Kiitos kaikille kommenteista edellisessä postauksessa.
Koska aikaa on kulunut en lähde niihin enää erikseen vastailemaan,
lausun vain yhteiset KIITOSET tässä ja lupaan olla aktiivisempi.

Johan tässä joulukin on taloon hiippaillut jonkin verran..
tai no, ehkä talvi pikemminkin!
:)

Kuulemisiin pian!

2 kommenttia: